Pietaria ei voi sanoa suomalaisittain suosituksi maratonmatkakohteeksi. Maaliin päässeitä suomalaisia oli tänä vuonna lisäkseni vain kahdeksan, joten suomalaisten osuus koko porukasta on reilun promillen luokkaa. Erinäisten yhteensattumien vuoksi Pietari kuitenkin muodostui tämän kesän ulkomaiseksi maratonkohteeseni. Tässä kuvia (Suurenna klikkaamalla.) ja tarinaa matkasta Pietariin ja maratonista nimeltään Ergo White Nights Marathon.
Lentäen olisit jo perillä
Aikatauluumme osuvat Allegro-junat olisivat olleet selvästi laivaa kalliimpia, joten pari päivää ennen kilpailua tallustelimme St Peter Linen Princess Maria -laivalle.
Princess Maria on Silja Symphonyn ja Serenaden edeltäjä vuosimallia 1981 eli väistämättä hiukan vanhahtava ja vaatimaton. Yllätyksiä oli mm. langattoman verkon ja lasten leikkipaikan maksullisuus, mikä pidensi niin meidän nettiriippuvaisten aikuisten kuin kuusivuotiaan leikkipaikkariippuvaisenkin matkaa.
Illallisbuffet ei Tallink Siljan tai Viking Linen veroinen ollut, mutta kyllä siitä vatsan sai täyteen, ja hytissä sai kelpo unet.
Aamiaisen aikoihin laiva mateli jo Pietarin kanavaa pitkin, joten syödessä oli mukava katsella maisemia. Maisemat tosin olivat pääasiassa satamanostureita, suuria varastoja ja romuläjiä.
Hiilaritankkaajan iloksi aamiaisbufeessa ei sokeria oltu säästelty. Jopa rusinat ja aprikoosit lilluivat varmuuden vuoksi siirapissa.
Laivalta poistuttiin autokannen kautta passintarkastukseen, joka otti odotetusti aikaa.
Pietarin taksikulttuuriin tutustuimme välittömästi stamaterminaalin ovella. Ystävällinen, villi taksinkuljettaja tarjoutui kuljettamaan meidät hotellille parin kilometrin päähän 15 eurolla, kun Pietarin virallisilla takseilla ajaa kaupungin halki noin kuudella eurolla. Tinkasimme itsemme hotellin sukkulabussin kyytiin, ja hotellille olikin jo oikein mukava päästä levähtämään.
Suomalaisittain Sokos-hotellissa
Valitsimme hotellin varman päälle Sokos-ketjusta. Hotellimme oli Vasilievsky, kahdesta vaihtoehdosta edullisempi, mutta vastaavasti kauempana niin metrosta kuin kisapaikastakin. Hotelli ei juuri poikennut eurooppalaisista. Huone oli jopa poikkeuksellisen mukava ja tilava. Ikäänkuin maratoonarin hyvän yöunen tarpeen tietäen tarjolle oli laitettu jopa kolme erikokoista tyynyä valittavaksi.
Myös hotellin ravintola aamiaisineen oli oikein hyvätasoinen, ja aamiaisbufeen munakkaanpaistaja mukavaa lisäluksusta.
Kisanumeron haku
Numerolappujen ja paitojen haku oli järjestetty talvistadionille varsin kauas hotellistamme. Ryynääminen kaupungin läpi metroa käyttäen osoittautui melko työlääksi vaihtoehdoksi. Kävelyt molemissa päissä olivat hellesäässä melko pitkät, ja suunnistus expo-paikalle yllättävän hankalaa. Pietarilaiset osoittautuivat muutamaa hotellin virkailijaa lukuunottamatta yllättävän kielitaidottomiksi. Kyyrillisten kirjainten osaaminen osoittautui korvaamattoman arvokkaaksi taidoksi monessakin yhteydessä. Esimerkkinä ytimekäs lähimetroasemamme nimi, Vasileostrovskaya paikallisittain kirjoitettuna.
Talvistadionilla oli hyvin järjestelty kisanumeroiden jako, ja oman lappusen sekä kirkkaan vihreän paidan sai ainoastaan henkilötodistuksella ja allekirjoituksella.
Hauska yksityiskohta stadionilla oli matto, jonka yli numerolapun kanssa kävellessä sai testattua sirun toiminnan.
Hallilla oli myös laaja expo, joka tosin yllätti kalleudellaan, eikä exposta mitään lopulta mukaan tarttunutkaan. Tuotteet olivat tuttuja, länsimaisia merkkejä, joten haaveet vaikkapa venäläisestä, teräksisestä juomapullosta sai unohtaa.
Taksin saaminen muualta kuin hotellin vastaanotosta osoittautui ylivoimaiseksi, joten suunniteltu taksimatka exposta hotellille jäi haaveeksi. Metrokäytävät ja loputtoman pitkät liukuportaat veivät hotellille onneksi helteeltä suojassa.
Kisa-aamu
Kisapäiväksi osui erittäin kuuma sää, lämpötila jo puolilta päivin +30 astetta. Lähtö oli onneksi aamuyhdeksältä, jolloin oltiin vielä hiukan alle 30 asteessa. Kahden kilometrin matka hotellilta kisapaikalle kävi sopivasti lämmittelystä. Hotellilta otin mukaani ainoastaan juoksuvarusteet, joten tavaransäilytyksestä ei tarvinnut kantaa huolta. Vyölaukussani minulla oli puhelimen (jossa Sports Tracker yhdistettynä sykevyöhön) lisäksi omatekoiset energiageelit/toffeet, joiden lisäksi tarvitsisin ainoastaan vettä. Toffeen sisällöstä lisää myöhemmin.
Lähtöalue Palatsiaukiolla ja maali aivan Eremitaasin edessä oli poikkeuksellisen hienot puitteet maratonille.
Lähtöaitauksessa tunnelma oli korkealla, kuten tuhansien ihmisten tapahtumassa kuuluukin. Valitsin 3:30 lähtöryhmän, mikä osoittautui superhelteessä optimistiseksi tavoitteeksi minun lisäkseni monelle muullekin.
Maratonjuoksua Euroopan Venetsiassa
Pietarin joet ja kanavat olivat hallitsevassa roolissa reitillä. Matkaa taitettiin paljolti rantoja ja siltoja pitkin. Vesirajassa meneminen teki reitin hyvin tasaiseksi, johon sillat tosin tekivät pikku mäkensä.
Varjopaikat tuntuivat poikkeuksellisen tärkeiltä niin juoksijoille kuin kannustajillekin.
Piristävä yksityiskohta reitillä oli elävät kilometrikyltit. Ihan kaikki kyltit eivät tosin olleet nuoria tyttöjä, vaan sekaan mahtui myös miehiä ja toistasataavuotiaita maatuskoja. Miliisi oli näkyvästi paikalla varmistamassa tapahtuman turvallisuutta.
Kilpailupäivän säässä poikkeuksellisen suureen rooliin nousseena vesitarjoiluna oli mukien sijaan 4 dl vesipulloja viiden kilometrin välein. Pullot osoittautuivat oikein hyväksi ratkaisuksi, koska näitä oli helppo kantaa mukana ja siemailla vettä pidemmän matkan aikana. Otin jokaiselta huoltopisteeltä kaksi pulloa, joista join reilun pullollisen ja loput kaatelin päähäni ja päälleni.
Veden lisäksi oli tarjolla ainoastaan "fruit and salt", eli kaupallisia urheilujuomia tai geelejä ei järjestäjän puolesta ollut tarjolla lainkaan.
Oma "geelini" sisälsi 70 g hunajaa, 70 g palmusokeria ja 70 g kookosmaitoa toffeeksi keitettynä ja sopivalla suolamäärällä (eli ennalta arvioiden noin 2 grammaa natriumia per juotu nestelitra) sekä sitruuna- ja inkiväärimehulla (kalium ja vatsalääke) höystettynä. Sisältö ja määrä tuntui toimivan oikein mukavasti, vaikkakin suolamäärä ei aivan vastannut kuuman sään vaatimaa nestemäärää. Energiataso pysyi hyvänä ja vatsa tuntui hyvältä koko kisan ajan.
Juoksuvauhtiini en sen kummemmin kiinnittänyt huomiota, vaan menin arvioni mukaan sellaista vauhtia, että olen vielä iltapäivällä Palatsiaukiolla tajuissani ja hotelliin kävelykykyinen.
Juoksu eteni enimmäkseen pitkin tyhjähköjä katuja ja rantateitä, mutta palatsiaukion lähistöllä itse 10 km juosseet, yhä endorfiinipöllyssä olevat kannustajat läpyineen piristivät paljon matkantekoa. Itse asiassa millään maratonilla ei ole tullut läpyiltyä yhtä paljon kuin tässä kisassa.
Läpyjen läpy ja mieletön energiabuusti tuli tietysti omalta pikku tähtisilmältä sopivasti helteen jo painaessa ja perinteisen maratonmuurin tienoilla, 31 km kohdalla. Halaus isommalta rakkaalta viimeisteli latauksen viimeiselle 11 kilometrille.
Jo maalin lähestyessä huutavat ja läpyjä jakelevat kannustajat muodostivat kapean käytävän, jota pitkin olisi voinut juosta vaikka muutaman kilometrin ylimääräistäkin. Harvoin olen kokenut yhtä hienoa tunnelmaa.
Maalisuora Palatsiaukiolla aukeni muutaman minuutin ennen neljän tunnin täyttymistä, joten vielä ehdin yhden kuvan ottaa maalistakin. AIkatavoitteet kun oli unohdettu jo edellisenä päivänä sääennusteen näkemisen jälkeen.
Palautumista venäläisittäin
Maalissa kilpailijoille jaeltiin mitalien lisäksi tässä vaiheessa tunnistamattomat, vaaleat ravintokimpaleet.
Lisäksi tarjolla oli vettä, kurkkua ja sitruunaviipaleita. Kanssakilpailijoilta opin, että oikea tapa oli työntää pari sitruunaviipaletta vesipullon sisään. Pari tällaista pulloa teinkin itselleni hotellille kävelyä varten.
Pahaksi onneksi paluumatkalle osui jokin merkillinen hinaajien kuviokelluntanäytös, jonka vuoksi suunnittelemani silta oli poikki kauan aikaa, ja kävelymatka hotellille venyi toisen sillan valinnan vuoksi 5-6 kilometriksi. Kolmessakymmenessä asteessa tämä viimeinenkin etappi tuntui jo kilpasuoritukselta. Kävellessä onneksi sai katsella neljän hinaajien todennäköisesti kauan harjoiteltua taiturointia.
Hotellissa vaalea palautusravinto osoittautui rahkakakkuseksi, maultaan oikein kiva ja oletettavasti proteiinipitoinenkin.
Rahkan lisäksi vetelin iltapäivän ja illan mittaan kirsikoita, pähkinöitä ynnä muuta, mitä paikallisesta ruokakaupasta löytyi. Aidon kefiirin terveellisyyteen luotan täysillä, ja täällä sitä sai useampaa erilaista. Sitä siis pullo minibaariin ja välipalajuomaksi useampi lasillinen päivässä. Maku oli yhtä hyvä kuin kotitekoisenkin.
Kävely on vuosien saatossa osoittautunut loistavaksi palauttajaksi, ja Pietarissa sitä kyllä saikin parina lomapäivänä nauttia. Kuudensadan metrin matka metroasemalle ja taaperrus ympäri kaupunkia takasi tämän palautuskeinon riittävyyden. Varsinaista lihaskipua ei juurikaan kisan jälkeisinä päivinä tuntunut. Espoon 24h kisan jälkeen eli helmikuulta saakka potemani hyppääjän polven teippaus osoittautui toimivaksi. Polvi oli kisan jälkeenkin käytännössä oireeton. Ärtynyt kantakalvoni sen sijaan odotetusti suuttui maratonista, vaikkei itse kisassa tuntunutkaan. Kantakalvon vuoksi ensimmäiset päivä-pari kisan jälkeen menivät enemmän tai vähemmän ontuen.
Heti kilpailupäivän iltana palautusohjelmaan kuului istuminen venäläisen sirkuksen matalalla penkillä, mikä - toisin kuin kävely - ei tuntunut tehokkaasti palauttavalta.
Seuraavana päivänä reisilihasten palautumista oli mukava testata kiipeämällä 260 porrasta Iisakin kirkon ylätasanteelle.
Viimeiset päivät Pietarissa olivat helteen vastapainoksi toisesta ääripäästä. Sade ja 10 m/s tuuli oli tavallaan hauskaa hikoiltujen päivien jälkeen.
Päivä näytti olevan sateenvarjon uusintapäivä meidän lisäksemme monelle muullekin.
Kotia kohti
Laiva saapui Pietariin tuulen vuoksi pahasti myöhässä, ja neljän tunnin ylimääräinen odottelu täpötäydessä terminaalihallissa kuusivuotiaan kanssa tuntui eräänlaiselta maratonilta sekin.
Mitä jäi mieleen?
Itse maratonin onnistumiseen ja tulokseen olen tyytyväinen. Loppuaika 3:58 ei sinänsä häikäise, mutta kisa oli yhtä raskas muillekin, ja sijoituksissa olin toki koko porukan kärkiviidenneksessä ja suomalaisista selvästi nopein.
Kustannusmielessä itse laivamatka oli suhteellisen edullinen ja osallistumismaksu (noin 20 €) mitätön. Hotelliyöt ja viisumi kuitenkin nostivat kokonaishinnan esim. Tukholman maratonmatkaa kalliimmaksi. Toisaalta olimme perillä hiukan ylimääräistäkin, yhteensä neljä päivää.
Paikallisten yllättävän kehno kielitaito ja monet pikku hankaluudet, venäläinen säätäminen ja ryynäys kuitenkin tekivät matkasta melko raskaan.
Niin Pietari kaupunkina kuin maratonkin olivat mieleenpainuvaa muisteltavaa vielä kiikkustuolissakin, eli siinä suhteessa matka oli ehdottomasti tekemisen väärti.
