Sepon kotisivuilta löytyvä virtuaalis-yhteisöllinen juoksutapahtuma nimeltään Kotirataultra sai meikäläisenkin innostumaan mukaan. Ideana on juosta 50 km (tai 25 km) vapaavalintaisella reitillä 30.1. tai vaihtoehtoisena päivänä helmikuussa. Itse valitsin tämän tammikuun päivän.
Ajattelin, että tämä on hyvä maratonharjoitusten pitkä lenkki kerrankin oikeasti pitkänä, eli tuumasta toimeen. Pitkän matkan lisäksi myös juomavyön pullojen vetoisuudenkin vuoksi päätin turvautua yhden varikkopysähdyksen taktiikkaan.
Osa 1, Lumikenttien kutsu
Päätin tehdä ensimmäisen 25 km maaseudulla, venyttäen vanhaa tuttua ns. Ryttylän lenkkiä pienillä lisäkiemuroilla. Sports Tracker näyttää kartan ja käppyrät. Muutama kuvakin sieltä löytyy.
Alkumatkan suunta oli kohti pohjoista, ja napakka pohjoistuuli otti luulot pois, vaikka kalsarikerroksissa kyllä löytyi.
Kun klyyvarin sai kohti etelää, oli meno jo mukavampaa, ja aurinkoiset peltoaukeamat hienoja.
Koko päivän juoksuja jarrutti pelottavasti koholla ollut syke. Vauhti oli 110-120:n luokkaa, mutta syke ei silti tahtonut millään pysyä alle 130:ssa. Koska olo oli kuitenkin muuten ihan hyvä, hissuttelin eteenpäin syytellen sykkeestä perjantai-illan lauantain aamiaiseksi venähtänyttä ja Tipattoman päättänyttä TexMex-illallista.
Varikkopysähdys
Puolivälin pysähdys kesti reilun parikymmentä minuuttia, ja tauolla nautin armaan vaimon tekemän 3 dl "voimapirtelön", latasin juomavyön ja pikkusen kännykän akkua. Ykkösosan yhteydessä kehumistani kalsarikerroksista lähti toinen kerros pois, ja jalkaan kuivat sukat sekä nyt nastattomat kengät.
Osa 2, Taaperrusta taajamassa
Toisella puoliskolla sykekummastelu jatkui. Sydän yritti kiihdytellä sykettään, ja minä yritin jarrutella vauhtiani. Kaikenkaikkiaan meno oli loppua kohti aikamoista tantrataaperrusta eikä erityisen mukavaa. Reitiksi valitsin nyt lumikenttäkokemuksen viisastuttamana kaupungin kiertelyn tuulelta suojassa.
Myös kakkoskierroksen kartta ja kuvaajat löytyvät Sports Trackeristä. Kuvattavaa Riihimäen ympäristöstä ei paljon löytynyt, joten 46 km kohdalla päätin lopulta ottaa kuvan itsestäni. Tuon edustavan kuvan kiehtovin piirre on hämmästyttävä yhdennäköisyyteni isoäitini kanssa.
Aikaa kakkoskierroksen tantrailussa meni 2 h 45 min, eli 10 min kauemmin kuin ensimmäisessä puoliskossa.
Kannattiko?
Lähipäivät kertovat, johtuiko kohonnut syke tulevasta taudista vai menneestä meksikolaisesta. Jos ensin mainitusta, ei lenkin tekeminen varmasti ollut viisasta. Olo kuitenkin oli muilta osin - ja on edelleenkin - ihan hyvä, joten meksikolainen tuntuu todennäköisemmältä.
Aurajuustomureke - tietysti punaviinin kera, koska siinä on Aurajuustoa - upposi hienosti, joten vatsa ei ilmeisesti pahastunut kahdesta litrasta urheilujuomaa. Saunassa totesin kaikkien varpaiden kynsineen olevan tallessa, mikä on hyvä asia myös. Lihakset, nivelet ja jänteet tuntuvat hyviltä, ja luulen, että ovat OK vielä huomennakin. Pieni hiertyminen nänneissä ja toisessa kainalossa ovat ainoat vaivantapaiset, mutta niin mitättömiä, että ei välttämättä kannattaisi tässä edes mainita.
Mukava oli itselleen todistaa, että tällaiseen lenkkiin pystyy, ja onhan seuraavalla maratonilla asenne tietyllä lailla uusi: Koska jopa 50 kilometriä on joskus menty, täytyy 42 km mennä helposti.
