Helsinki City Maraton 2011 -raportti, menoa "sykkeettä" edelleenkin

Helsinki City maratoniin 2011 ei kummoisempaa dramatiikkaa liittynyt. Mielenkintoisin piirre juoksussa oli juosta taas ilman syketietoa, tällä kertaa tarkoituksellisesti.

Kuva HCM 2011 startista HCM:n virallisilta sivuilta

Mukaan ja matkaan

Mukaan siis lähti (Tukholmasta poiketen :)) myös vyölaukku geeleineen ja Sports Tracker -puhelimineen. Lähtölaukauksen kajahdettua Sports Trackeriä käynnistäessäni onnistun jotenkin painamaan päälle jonkin pimeä-asetuksen, ja näyttö tummeni kirkkaassa valossa lähes lukukelvottomaksi. Ajattelin tämän olevan jokin ylemmän tahon viesti, että jo harkitsemani meno ilman sykkeen seurantaa on oikeasti hyvä idea, ja laitoinkin kännykän vyölaukkuun ottaakseni sen sieltä esiin seuraavan kerran vasta maalissa.

Askellusta

Pitkin kesää olin pikkusen opiskellut ja harjoitellutkin askelluksen hiomista paljasjaloin ja minimalistijalkineilla. Ajoittain tunsinkin askeleen rullaavan aiempaa sulavammin ja myös aiempaa paremmalla rytmillä. Oma tunne tietysti on eri asia, kuin miltä meno päällepäin näyttää. Jonkinmoisen vahvistuksen tuntumaani kuitenkin sain kuullessani yleisöstä katsojan kommentoivan juoksuani toiselle katsojalle "uskomattoman kevyen" näköiseksi. Sulomusiikkia korville

Olin oppinut, että optimaalinen tahti on niinkin nopea kuin 90 askelparia minuutissa, ja omat mittaukseni ennen askellukseen huomion kiinnittämistä olivat jossain 75-80 askelparin tuntumassa. Tuolloinen lenkkikännykkäni ei vielä osannut laskea askelia kuten nykyinen Nokia C5:ni, jotan varsinaiset näytöt askeleen tihenemisestä puuttuvat.

(Melko) tasaisella väännöllä maaliin saakka

Tallennettu data näyttää juoksun menneen oikein mukavan tasaisella väännöllä lukuunottamatta jonkinlaista muurin tynkää noin 36 km vaiheilla. Mitään nimettävää ongelmaa tietyissä lihaksissa, vatsassa tms ei ollut, mutta meno vaan alkoi hiipua. Jonkinlaisen ryhtiliikkeen kuitenkin sain tehtyä noin 40 km:ssä, ja loppu meni taas vähän parempaa vauhtia.

Viiden kilometrin paloiksi pilkottuna taival näyttää tältä: (Kuvaajassa nopeus ja syke. Kuvaa klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi.)

Myös pikku Maija äiteineen oli jälleen reitin varrella kannustamassa parissakin kohtaa, ja nyt onnistui ensimmäistä kertaa myös "läpyn" antaminen isille! Lisäpuhtia menoon tästä läpystä tuli noin 1.21 gigawattituntia.

Voittajafiilistä stadionilla

Stadionille maaliin tulo on aina yhtä hieno päätös juoksulle, ja pieni taapertaja voi tuntea itsensä hetken aikaa Gebreselassieksi, Macauksi tms oikeaksi maratoonariksi. Tällä kertaa flunssan vuoksi juoksemisen väliin jättänyt kaverini oli stadionilla kameransa kanssa, ja niinpä stadionilta on nyt muutama kuvakin.

Ohitus naisten sarjassa 19. tulleesta Kajaanilaisesta suunnistajatytöstä oli tärkeä päänahka, ja ohituksen ikuistuminen kuvaksi hienoa: (Kiitokset kuvasta Tuokille!)

Mitä jäi käteen

Uusi ennätys, Aku Ankan autosta tutut numerot 3:13 oli Tukholmaa selvästi lämpimämmän ja tuulisen sään vuoksi hyvä parannus, vaikka loppuajassa parannusta olikin vain yksi minuutti.

Sykemittariton (tai sitä seuraamaton) meno oli taas niin mukavaa, että päätös juosta maratonit jatkossakin sykettä mittarista seurailematta oli nyt valmis.

Teoriaopinnoistani kesältä oli jäänyt askellusaiheiden lisäksi mieleen myös ravinnon merkitys erityisesti palautumisessa, ja nyt panostin palautumisravintoon. Rasvojen karttelu, ja sopiva hiilihydraattien ja proteiinien saanti heti kisan jälkeen ja muutaman päivän ajan tekikin palautumisesta Tukholmaan verrattuna moninkertaisesti nopeampaa. Kisan jälkeen totutusti korkealle jäänyt painokin palautui aikanaan helposti. Vaa'an tuijottelu ja painon pudotuksen yrittäminen heti kisan jälkeisinä päivinä kannattaa siis ehdottomasti unohtaa.

Tukholman maraton 2011 raportti - "Luomumaraton"

Tiden lider

Tukholman maraton 2011 muutti kokolailla ratkaisevasti loppuelämäni maratonit, joten raportti ansainnee paikkansa täällä näin viiveelläkin.Lisäksi lupailin raporttia ainakin hieroja-Tomille, joten laitan raportin nyt tänne viiveestä huolimatta. (En ole tullut käyneeksi Tomilla Tukholman valmistelun jälkeen.)

Lentäen jo perillä, vatsa täynnä

Tänä vuonna olimme päättäneet mennä Tukholmaan lentäen ja juhlia onnistunutta suoritusta illallisella Tukholmassa ja hotellissa yöpyen. Herätys oli tästä syystä kohtalaisen aikainen, ja aamiainen runsas.

Näin jälkeenpäin ajatellen aamiaisen koostumus ei ollut ihan optimaalinen, mutta tästä lisää Vantaan maratonin 2011 raportissa. Täysiä vesipulloja ei tietenkään saanut lentokoneeseen mukaan, mutta onneksi matka oli lyhyt, ja Arlandan kioskit auki. Arlandasta ostin siis vielä pikkusen vettä ja juotavan jogurtin.

Onnekkaan katastrofin alku

Olin varannut mukaan valmiiksi ladatun vyölaukun, jossa oli kaksi sadan gramman geelipussia, pikku pussissa merisuolarakeita mahdollista kramppitilannetta varten ja lenkkikännykkäni Nokian C5 Bluetooth-sykevyöllä. Myös sykemittarini siis.

Kirsi-vaimon veli vaimoineen oli jo hakenut osallistumisnumeropakkaukset, ja pakkauksesta löytyi sponsorilahjana toinenkin vyölaukku. Vitsailin vaihtavani vaimolta lahjaksi saadun ja monessa kisassa mukana olleen vyölaukun tähän uutuuteen, mutta tietenkään en sitä (tietoisesti) tehnyt.

Tästä tilanteesta lähti "Luomumaraton" muodostumaan:

Kauhua kisapaikalla

Sopivan verryttelykävelyn hotellilta urheilukentälle jälkeen olikin jo aika viimeistellä kisavarustus. Kassista esiin starttipullo (englanniksi kuulemma primer) ja vyölaukku, hieno, upouusi, mutta tyhjä vyölaukku! Turkanen sentään, oikea vyölaukkuni oli hotellilla, eikä mitään keinoa saada sitä ajoissa pelipaikalle.

Koko vartalon kylmäävä kauhun hetki hukkaan menneestä 7 kk harjoitusohjelmasta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, ja pää alkoi jo työstää tilanteesta selviämistä. Lopulta sain tsempattua itseni ajatukseen itsensä kuuntelemisen taidosta ja hyvistä tarjouksista matkan varrella. Geelejähän Tukholmassa ei jaella, mutta onpahan banaania, suklaata, kurkkua... Kyllä se siitä.

Turistina Tukholmassa

Starttaamaan pääsin edellisen vuoden sijoituksen pohjalta netto- ja bruttoaikojen mukaan alle minuutin päässä kärjestä, ja siinäpä sitten teputtelin ilman sykemittaria ja vyölaukkua. Vanhan Suunnon ranteessa toki laitoin mittaamaan aikaa.

Mukavaa oli mennä! Hieno ilma, ja sykemittarin tuijottelun sijaan omalla tuntumalla, maisemista ja kannustajista nauttien meno oli erittäin mukavaa, ja niin matka kuin aikakin tuntui etenevän nopeasti. Urheilujuomaa ilman veden siemailua välillä join joka juoma-asemalla ja popsin rennosti erilaisia banaanit, suklaat, rypälesokerit ja kurkut, mitä matkalla tarjottiin.

Kramppailuja tai kolotuksia ei esiintynyt, ja vauhti tuntui pysyvän tasaisena loppuun saakka. Jälkeenpäin havaitut pari mustaa varpaankynttäkään ei matkalla tuntunut lainkkaan.

Puolitoistavuotiaan Maija-tyttöni kannustajana mukana olo äitinsä kanssa toi matkaan oman lisänsä. Rakkaiden näkemisestä reitin varrella saatu boosti kestää helposti kilometrejä, ja seuraavaa näkemistä odotellessa menee kilometrejä lisää.

Stadionin kello

Olin haaveillut varovasti ensimmäistä kertaa alle 3:20-ajan saavuttamisesta, joten 3:14-ajan varmistuminen stadionin kellosta oli tietysti yyberhieno hetki.

Palautuminen

Ainoa tavallaan pieleen mennyt asia täälä maratonilla oli lopulta oikeastaan palautusravinto. Tukholmassa ei ole tarjolla varsinaisia palautusjuomia, ja ravinto on melko sekalaista, mukana myös rasvaa, mikä näin jälkeenpäin opittuna on lähes myrkkyä lihasten glykogeenivarastojen täydennyksessä.

Heikkolaatuisen ravinnon heti kisan jälkeen kruunasi vielä pitkäksi venynyt ravinnoton ja ehkä niukkanesteinenkin aika ennen varsinaista illallista. Palautumisaika verrattuna tuntumaan juostessa oli kaikenkaikkiaan luvattoman pitkä. Parilta maratonilta Tukholman jälkeen paremmalla ravinnolla palautuminen on ollut aivan eri planeetalta.

Lopputulema ja tuntemukset

Myös tulokset ja väliajat netisää kertovat kisan menneen tasaisen vahvasti:
http://results.marathon.se/2011/index.php?content=detail&fpid=search&id=9999991386F594000003D161&lang=FI&event=STHM&ageclass=
Kilometriajat osuvat kaikki 9 sekunnin sisään, ja sijoitus paranee pikkuhiljaa loppua kohti niinkuin kuuluukin, koska pääosa juoksijoista aloittaa liian kovaa ja väsyy loppua kohti. Loppusijoitus, 981. koko porukasta ilmeisesti upgreidaa meikäläisen lähtökarsinan ensimmäiseen (pl. kärkisarja) karsinaan vuonna 2012.

Mukava kisa, mukava reissu, oma ennätys, paljon muuta ei voi toivoakaan. Geeleillä on edelleenkin mielestäni oma tilauksensa maratonilla, mutta sykemittarittomuuskokemus oli jättävä jälkensä meikäläisen maratoneihin ehkä koko loppuelämäksi, kuten seuraavista raporteista käy ilmi.

Kuvassa isin-kengissä-Maijan leluksi päätynyt, ratkaiseva vyölaukku:

Retro-soittoäänet kännykkään

Nostalgiset fiilikset yllättävät joskus mitä erilaisimmisa tilanteissa.

Olin etsiskelemässä kellarista jotakin, kun käsiini osui metallinhohtosininen Nokia 6150! Kapula näytti niin tutulta ja kivalta, että oli pakko ottaa se mukaan.

Puhelin laturiin ja SIM-kortti sisään. *Hienon* yksivärisen käynnistyskuvan jälkeen piti saada selville puhelimen ikä. Kuinkas se menikään, tähti-ruutu-jotakin... Hmm, *#06# näytti vain IMEI:n, mutta sitten mieleen palautunut *#0000# näytti päiväyksen 10.11.1999!

Kaksitoista vuotta aikaa, ja puhelin näytti ja tuntui niin tutulta, niin tutulta! Mieli alkoi jo tässä vaiheessa palailla noihin aikoihin, mutta soittoäänivalikko vasta todenteolla heittikin minut vuoteen 1999. Tutut soittoäänet, joita itsekin tuli monia käytettyä, toivat yllättävän vahvasti mieleen sen ajan, työt, paikat ja kaverit. Joillakin oli käytössä sama soittoääni about vuosia. Esimerkiksi Wilhelm Tellin teeman kaikuminen työpaikan käytävillä kertoi varmuudella Jukan olevan lähistöllä. :)

Kunnon aito ja alkuperäinen piipitysversio Nokian Grande Valsesta, eli THE Nokian Soittoäänestä tuntui entistä arvokkaammalta nyt, kun Nokiassa myllertää, ja uutta Nokian tunnusmusaakin ollaan kilpailulla hakemassa.

Pakkohan nämä klassikot oli sitten saada talteen ja käyttöön. Virittelin studion pystyyn läppärin ja ilmaisen Audacity-softan kanssa, ja pian äänet olivatkin tiedostoina levyllä ja siitä USB-kaapelilla myös N900:ssani.

Ensimmmäiseksi soittoäänekseni valitsin "Polskan", viestin ääneksi perinteisen tuplapiippauksen ja sähköpostin ääneksi hiljaisen piippauksen. Ja ou jees, äänet kuuluvat hyvin meluisassakin, musiikkiinkaan ei kyllästy kahden kuuntelun jälkeen, ja satunnaiset ihmisten reaktiot wanhaan ääneen hienossa älypuhelimessa ovat kiinnostavia.

Itsestänin tämä retro-soittoääniuudistus oli niin piristävä, että halusin saada äänet muillekin ladattavasti. Sopivasti saatavilla ja melkein aihepiiriin sopivana oli saatavilla Siptune.netin palvelimen kulma, ja sieltä äänet nyt löytyvät.

Eli käy kuuntelemassa ja halutessasi lataamassa kännykkääsi "Persuasion", "Etude", "Mozart 40" ja muut tutut Siptune.netistä.

Sommaren är kort - eli turkanen, kun kesä taas meni vauhdilla!

On se mieletöntä. Vasta pari päivää sitten suunniteltiin kesän puuhia, ja nyt pitäisi alkaa raahailla puutarhakalustoja talvelta suojaan koivunlehtien kellastamalla pihalla.

Kyllä kai paljon tapahtuikin, mutta paljon jäi tekemättäkin. Yksi tekemättä jäänyt on ne niin monista aiheista kirjoiteltavat jutut tälle blogisivulle. Itseäni ja ehkä tänne osuvia lukijoitakin innostavia asioita on tapahtunut, mutta blogissa jakamisen on aika-/energiapula torpannut.

Kesä tuntuu olevan mobiilinetin antennikaupassa yllättäen vuoden vilkkainta aikaa. Hienoa tietysti, että yrityksessä tapahtuu ja kauppa käy, mutta ajan ja jaksamisen riittämättömyys kyllä kaikenkaikkiaan sävytti tätä(kin) kesää.

Tähän blogiin liittyen, Helsinki City Maraton ja Tukholman maraton on juostu, mutta eri tahoille luvattuja raportteja en ole saanut aikaiseksi. Tänne sopivia nikkarointeja ja niksejäkin on ollut mielessä samoin, kuin kesän reseptikokeilujakin.

Chilipuolella blogin lisäksi myös itse harrastelu on jäänyt pahasti vasemmman käden puuhaksi. Kasvihuone on pystytttämättä, chilit pääsivät ulos pannuhuoneesta vasta myöhään kesällä ja kärvistelevät nyt yhä taimiasteella ulkona kylmenevissä syysöissä.

Kummasti viimeisimmästä kirjoituksesta kuluvan ajan venyminen myös korottaa kirjoittelukynnystä. Pitkän tauon jälkeen miettii, että mikähän olisi riittävän iso juttu uudelleen aloitukseen, ja lopulta blogiin ei päädy mitään, ja kynnys yhä nousee. Vicious circle kerrassaan.

Tämä valitusveisu toimikoon uuden alun siemenenä ja verryttelynä, ja ehkäpä syksyn ja talven mittaan tänne alkaa taas tulla juttua lisääntyvässä määrin. Juoksukipinä ainakin on vain kasvanut, ja kun siihen liittyen on tullut paljon opiskeltua ja opittua, tekisi kovasti mieli jakaa opit muillekin aiheesta kiinostuneille. Blogin sijaan/lisäksi oma juoksuaiheinen sivustokin on käynyt mielessä.

Juoksuun liittyy läheisesti myös ravinto, ja kokeilut/kertomistarve urheilijan ravinnosta terveellisellä mutta herkullisella tavalla paineilee takaraivossa varsinaisten juoksuaiheiden lisäksi.

Tässä viikolla törmäsin Nokian 6150-vanhukseen, ja siitä seurasi lopulta myös nettiin ladattavia tiedostoja, joten tämä aihe saa avata Antun blogin syksyn uuden, uljaan nousun. Seuraavassa kirjoitelmassa siis...