Tiden lider
Tukholman maraton 2011 muutti kokolailla ratkaisevasti loppuelämäni maratonit, joten raportti ansainnee paikkansa täällä näin viiveelläkin.Lisäksi lupailin raporttia ainakin hieroja-Tomille, joten laitan raportin nyt tänne viiveestä huolimatta. (En ole tullut käyneeksi Tomilla Tukholman valmistelun jälkeen.)
Lentäen jo perillä, vatsa täynnä
Tänä vuonna olimme päättäneet mennä Tukholmaan lentäen ja juhlia onnistunutta suoritusta illallisella Tukholmassa ja hotellissa yöpyen. Herätys oli tästä syystä kohtalaisen aikainen, ja aamiainen runsas.
Näin jälkeenpäin ajatellen aamiaisen koostumus ei ollut ihan optimaalinen, mutta tästä lisää Vantaan maratonin 2011 raportissa. Täysiä vesipulloja ei tietenkään saanut lentokoneeseen mukaan, mutta onneksi matka oli lyhyt, ja Arlandan kioskit auki. Arlandasta ostin siis vielä pikkusen vettä ja juotavan jogurtin.
Onnekkaan katastrofin alku
Olin varannut mukaan valmiiksi ladatun vyölaukun, jossa oli kaksi sadan gramman geelipussia, pikku pussissa merisuolarakeita mahdollista kramppitilannetta varten ja lenkkikännykkäni Nokian C5 Bluetooth-sykevyöllä. Myös sykemittarini siis.
Kirsi-vaimon veli vaimoineen oli jo hakenut osallistumisnumeropakkaukset, ja pakkauksesta löytyi sponsorilahjana toinenkin vyölaukku. Vitsailin vaihtavani vaimolta lahjaksi saadun ja monessa kisassa mukana olleen vyölaukun tähän uutuuteen, mutta tietenkään en sitä (tietoisesti) tehnyt.
Tästä tilanteesta lähti "Luomumaraton" muodostumaan:
Kauhua kisapaikalla
Sopivan verryttelykävelyn hotellilta urheilukentälle jälkeen olikin jo aika viimeistellä kisavarustus. Kassista esiin starttipullo (englanniksi kuulemma primer) ja vyölaukku, hieno, upouusi, mutta tyhjä vyölaukku! Turkanen sentään, oikea vyölaukkuni oli hotellilla, eikä mitään keinoa saada sitä ajoissa pelipaikalle.
Koko vartalon kylmäävä kauhun hetki hukkaan menneestä 7 kk harjoitusohjelmasta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, ja pää alkoi jo työstää tilanteesta selviämistä. Lopulta sain tsempattua itseni ajatukseen itsensä kuuntelemisen taidosta ja hyvistä tarjouksista matkan varrella. Geelejähän Tukholmassa ei jaella, mutta onpahan banaania, suklaata, kurkkua... Kyllä se siitä.
Turistina Tukholmassa
Starttaamaan pääsin edellisen vuoden sijoituksen pohjalta netto- ja bruttoaikojen mukaan alle minuutin päässä kärjestä, ja siinäpä sitten teputtelin ilman sykemittaria ja vyölaukkua. Vanhan Suunnon ranteessa toki laitoin mittaamaan aikaa.
Mukavaa oli mennä! Hieno ilma, ja sykemittarin tuijottelun sijaan omalla tuntumalla, maisemista ja kannustajista nauttien meno oli erittäin mukavaa, ja niin matka kuin aikakin tuntui etenevän nopeasti. Urheilujuomaa ilman veden siemailua välillä join joka juoma-asemalla ja popsin rennosti erilaisia banaanit, suklaat, rypälesokerit ja kurkut, mitä matkalla tarjottiin.
Kramppailuja tai kolotuksia ei esiintynyt, ja vauhti tuntui pysyvän tasaisena loppuun saakka. Jälkeenpäin havaitut pari mustaa varpaankynttäkään ei matkalla tuntunut lainkkaan.
Puolitoistavuotiaan Maija-tyttöni kannustajana mukana olo äitinsä kanssa toi matkaan oman lisänsä. Rakkaiden näkemisestä reitin varrella saatu boosti kestää helposti kilometrejä, ja seuraavaa näkemistä odotellessa menee kilometrejä lisää.
Stadionin kello
Olin haaveillut varovasti ensimmäistä kertaa alle 3:20-ajan saavuttamisesta, joten 3:14-ajan varmistuminen stadionin kellosta oli tietysti yyberhieno hetki.
Palautuminen
Ainoa tavallaan pieleen mennyt asia täälä maratonilla oli lopulta oikeastaan palautusravinto. Tukholmassa ei ole tarjolla varsinaisia palautusjuomia, ja ravinto on melko sekalaista, mukana myös rasvaa, mikä näin jälkeenpäin opittuna on lähes myrkkyä lihasten glykogeenivarastojen täydennyksessä.
Heikkolaatuisen ravinnon heti kisan jälkeen kruunasi vielä pitkäksi venynyt ravinnoton ja ehkä niukkanesteinenkin aika ennen varsinaista illallista. Palautumisaika verrattuna tuntumaan juostessa oli kaikenkaikkiaan luvattoman pitkä. Parilta maratonilta Tukholman jälkeen paremmalla ravinnolla palautuminen on ollut aivan eri planeetalta.
Lopputulema ja tuntemukset
Myös tulokset ja väliajat netisää kertovat kisan menneen tasaisen vahvasti:
http://results.marathon.se/2011/index.php?content=detail&fpid=search&id=9999991386F594000003D161&lang=FI&event=STHM&ageclass=
Kilometriajat osuvat kaikki 9 sekunnin sisään, ja sijoitus paranee pikkuhiljaa loppua kohti niinkuin kuuluukin, koska pääosa juoksijoista aloittaa liian kovaa ja väsyy loppua kohti. Loppusijoitus, 981. koko porukasta ilmeisesti upgreidaa meikäläisen lähtökarsinan ensimmäiseen (pl. kärkisarja) karsinaan vuonna 2012.
Mukava kisa, mukava reissu, oma ennätys, paljon muuta ei voi toivoakaan. Geeleillä on edelleenkin mielestäni oma tilauksensa maratonilla, mutta sykemittarittomuuskokemus oli jättävä jälkensä meikäläisen maratoneihin ehkä koko loppuelämäksi, kuten seuraavista raporteista käy ilmi.
Kuvassa isin-kengissä-Maijan leluksi päätynyt, ratkaiseva vyölaukku:
0 kommenttia:
Lähetä kommentti