Helsinki City maratoniin 2011 ei kummoisempaa dramatiikkaa liittynyt. Mielenkintoisin piirre juoksussa oli juosta taas ilman syketietoa, tällä kertaa tarkoituksellisesti.
Mukaan ja matkaan
Mukaan siis lähti (Tukholmasta poiketen :)) myös vyölaukku geeleineen ja Sports Tracker -puhelimineen. Lähtölaukauksen kajahdettua Sports Trackeriä käynnistäessäni onnistun jotenkin painamaan päälle jonkin pimeä-asetuksen, ja näyttö tummeni kirkkaassa valossa lähes lukukelvottomaksi. Ajattelin tämän olevan jokin ylemmän tahon viesti, että jo harkitsemani meno ilman sykkeen seurantaa on oikeasti hyvä idea, ja laitoinkin kännykän vyölaukkuun ottaakseni sen sieltä esiin seuraavan kerran vasta maalissa.
Askellusta
Pitkin kesää olin pikkusen opiskellut ja harjoitellutkin askelluksen hiomista paljasjaloin ja minimalistijalkineilla. Ajoittain tunsinkin askeleen rullaavan aiempaa sulavammin ja myös aiempaa paremmalla rytmillä. Oma tunne tietysti on eri asia, kuin miltä meno päällepäin näyttää. Jonkinmoisen vahvistuksen tuntumaani kuitenkin sain kuullessani yleisöstä katsojan kommentoivan juoksuani toiselle katsojalle "uskomattoman kevyen" näköiseksi. Sulomusiikkia korville
Olin oppinut, että optimaalinen tahti on niinkin nopea kuin 90 askelparia minuutissa, ja omat mittaukseni ennen askellukseen huomion kiinnittämistä olivat jossain 75-80 askelparin tuntumassa. Tuolloinen lenkkikännykkäni ei vielä osannut laskea askelia kuten nykyinen Nokia C5:ni, jotan varsinaiset näytöt askeleen tihenemisestä puuttuvat.
(Melko) tasaisella väännöllä maaliin saakka
Tallennettu data näyttää juoksun menneen oikein mukavan tasaisella väännöllä lukuunottamatta jonkinlaista muurin tynkää noin 36 km vaiheilla. Mitään nimettävää ongelmaa tietyissä lihaksissa, vatsassa tms ei ollut, mutta meno vaan alkoi hiipua. Jonkinlaisen ryhtiliikkeen kuitenkin sain tehtyä noin 40 km:ssä, ja loppu meni taas vähän parempaa vauhtia.
Viiden kilometrin paloiksi pilkottuna taival näyttää tältä: (Kuvaajassa nopeus ja syke. Kuvaa klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi.)
Myös pikku Maija äiteineen oli jälleen reitin varrella kannustamassa parissakin kohtaa, ja nyt onnistui ensimmäistä kertaa myös "läpyn" antaminen isille! Lisäpuhtia menoon tästä läpystä tuli noin 1.21 gigawattituntia.
Voittajafiilistä stadionilla
Stadionille maaliin tulo on aina yhtä hieno päätös juoksulle, ja pieni taapertaja voi tuntea itsensä hetken aikaa Gebreselassieksi, Macauksi tms oikeaksi maratoonariksi. Tällä kertaa flunssan vuoksi juoksemisen väliin jättänyt kaverini oli stadionilla kameransa kanssa, ja niinpä stadionilta on nyt muutama kuvakin.
Ohitus naisten sarjassa 19. tulleesta Kajaanilaisesta suunnistajatytöstä oli tärkeä päänahka, ja ohituksen ikuistuminen kuvaksi hienoa: (Kiitokset kuvasta Tuokille!)
Mitä jäi käteen
Uusi ennätys, Aku Ankan autosta tutut numerot 3:13 oli Tukholmaa selvästi lämpimämmän ja tuulisen sään vuoksi hyvä parannus, vaikka loppuajassa parannusta olikin vain yksi minuutti.
Sykemittariton (tai sitä seuraamaton) meno oli taas niin mukavaa, että päätös juosta maratonit jatkossakin sykettä mittarista seurailematta oli nyt valmis.
Teoriaopinnoistani kesältä oli jäänyt askellusaiheiden lisäksi mieleen myös ravinnon merkitys erityisesti palautumisessa, ja nyt panostin palautumisravintoon. Rasvojen karttelu, ja sopiva hiilihydraattien ja proteiinien saanti heti kisan jälkeen ja muutaman päivän ajan tekikin palautumisesta Tukholmaan verrattuna moninkertaisesti nopeampaa. Kisan jälkeen totutusti korkealle jäänyt painokin palautui aikanaan helposti. Vaa'an tuijottelu ja painon pudotuksen yrittäminen heti kisan jälkeisinä päivinä kannattaa siis ehdottomasti unohtaa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti